FYSIOUNNA
Fysioterapeutti & Koulutettu urheiluhieroja

Olen Unna Saastamoinen koulutettu urheiluhieroja ja fysioterapeutti.  Helmikuusta alkaen vastaanotto sijaitsee Vaskiolla, Salossa.

hieroja turku

 

    “Hieroja Turku” sai alkunsa valmistuessani vuoden 2018 maaliskuussa koulutetuksi hierojaksi. Erikoisammattitutkinnon  suoritin urheilijan lihashuollosta, saaden näin ollen urheiluhierojan tittelin. Samaan aikaan yrittäjäkärpänen pisti ja päätin loikata kohti tuntemattomatonta. Sille tielle olen jäänyt ja ammattitaitoa on kasvatettu matkanvarrella lisää.  Vuosina 2019-2020 suoritin liikuntalääketieteessä terveysliikunan perusopinnot Itä-Suomen yliopiston kautta. Fysioterapeutiksi valmistuin keväällä 2023 Turun ammattikorkeakoulusta. 

     Fysioterapeutin ja hierojan perustutkintojen lisäksi olen käynyt erilaisia lisäkoulutuksia kasvattamaan ammattitaitoani niin manuaali- kuin fysioterapiankin parissa. Taustalta löytyy koulutuksia mm. purentalihasten fysioterapian, erkauman ja lantionpohjan kuntoutuksen, sekä ylä- ja alaraajojen fysioterapian parissa. Hierojana manuaalisia taitojani ovat olleet kehittämässä mm. fascia ja triggerpiste koulutukset.

     Ihmisen hyvinvointi, liikunta ja kehonhuolto ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Työn ihmisläheisyys ja kiinnostus fysiologiaa kohtaan ovat saaneet hakeutumaan tälle alalle. Pyrin työssäni kokonaisvaltaiseen hoitotapahtumaan ylläpitäen hyvinvointia, edistäen kehonhuoltoa, sekä selvittäen ja poistaen oireiden syyn. Tavoitteena on yksilöllinen hoitotapahtuma asiakkaan tarpeiden mukaisesti, tarvittaessa ohjauksen ja kotihoito-ohjeiden kera. Oli tarpeesi sitten muokkaavampi käsittely tai hiukan lempeämmällä otteella tehty rentoutushetki, löytyy apu luotani. 

     Vapaa-aikaani kuuluu läheisesti liikunta, erityisesti ratsastus ja sali-urheilu ovat jo kulkeneet pitkään mukana. Näiden ohella tulee aina tehtyä erinäisiä lajikokeiluja ja toisaalta taas pieni joogahetki viikon päätteksi tuo hyvän olon. Pidän liikunnan monipuolisuutta tärkeänä ja haluankin usein kannustaa asiakkaitani liikkumaan sen terveyshyötyjen takia ja löytämään liikuntamuodon josta itse nauttii. Kiinnostus liikuntaan on ehkä ohjannut erikoistumaan sen pariin, mutta luokseni on aivan yhtä tervetulleita kaikki rennomman arjen nauttijoista  himoliikkujiin.

Mikäli mietit voinko juuri minä auttaa sinua tai olenko sopiva ammattilainen tarpeisiisi, ota rohkeasti yhteyttä niin katsotaan!

Nähdään hieronnan parissa!